19 huhtikuuta, 2024

Papukaijakuume leviää Euroopassa !

 











90 ihmistä saaanut tartunnan - viisi jo kuollut. 

Papukaijakuume eli psittakoosi on linnuista tarttuva, Chlamydia psittaci -bakteerin aiheuttama hengitystieinfektio. Sitä levittävät papukaijojen lisäksi muutkin lintulajit. Bakteeri voi tartuttaa muitakin nisäkkäitä, kuten koiria, kissoja ja hevosia, mutta yleensä se leviää lintujen keskuudessa.

Psittakoosi tarttuu lintujen eritteiden välityksellä, esimerkiksi kun kuivuneet ulosteet pölyävät hengitysilmaan. Taudin tarttuminen ihmisestä toiseen on erittäin harvinaista. Siipikarjalihan käyttö ruoanlaitossa ja sen syöminen eivät aiheuta sairastumisia.

Psittakoosin oireet alkavat 5–14 päivän kuluessa tartunnasta. Oireet muistuttavat yleensä lievää flunssaa, ja niihin lukeutuvat muun muassa kuume, päänsärky ja lihassäryt. Tauti voi pahimmassa tapauksessa johtaa keuhkokuumeeseen ja sydän-, maksa- tai aivotulehdukseen.

Psittakoosia vastaan ei ole rokotetta. Antibiootit parantavat taudin tehokkaasti, jos niitä käytetään infektion varhaisessa vaiheessa.

Itävallassa, Tanskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Alankomaissa tartuntatapauksia on raportoitu huomattavasti tavallista enemmän. Esimerkiksi Itävallassa on yleensä keskimäärin kaksi papukaijakuumetapausta vuodessa, mutta viime vuonna niitä raportoitiin 14 ja tämän vuoden alusta lähtien neljä. Tapaukset eivät liittyneet toisiinsa.

Ruotsissa todettiin marras-joulukuussa 26 tartuntaa – kaksinkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna.

WHO:n mukaan mainitut maat suorittavat lisätutkimuksia selvittääkseen, johtuuko tartuntojen lisääntyminen siitä, että yhä useammat ihmiset saavat taudin, vai havaitaanko tartunnat uusien tekniikoiden ansiosta tehokkaammin.

11 huhtikuuta, 2024

Maistiainen siitä, mitä lähivuosina on Auringosta/ avaruudesta odotettavissa:

Avaruusmyrsky iski Maahan. Myrskyn aiheuttamien geomagneettisten häiriöiden voimakkuus yllättävän voimakas.

Geomagneettisen myrskyn aiheutti Auringosta lähtenyt koronan massapurkaus eli kaasupilvi, jonka lähtö havaittiin satelliittien ottamista kuvista.

Palmusunnuntaina eli 24. maaliskuuta koettiin vuoden toistaiseksi voimakkain geomagneettinen myrsky. Purkauksen Maahan osuminen ennustettiin noin vuorokautta etukäteen, mutta sen aiheuttamien geomagneettisten häiriöiden voimakkuus oli yllättävän voimakas. Ilmakehän yläosassa ionosfäärin elektronitiheydessä tapahtui myös voimakkaita muutoksia, jotka vaikuttivat radiosignaalien kulkuun.

Vuosikymmenen vaihteessa Aurinko vietti hiljaisia vuosiaan, mutta nyt lähestytään Auringon 11-vuotisen aktiivisuusvaihtelun maksimia. 

Palmusunnuntain myrsky oli maistiainen siitä, mitä lähivuosina on odotettavissa vielä useita kertoja.

Avaruussään myrskyjä voidaan mitata usealla eri tavalla, mutta yksi keskeisimmistä mittareista on geomagneettisia häiriöitä kuvaava Kp-indeksi.

24. maaliskuuta Kp-indeksi saavutti arvon 8+, mikä luokitellaan ankaraksi geomagneettiseksi myrskyksi. Asteikon suurin mahdollinen arvo on 9.

05 huhtikuuta, 2024

Singapore - maailman puolustetuin maa

                                      

Singaporella on massiiviset sotavoimat:           

100 hävittäjää, 3800 panssariajoneuvoa, fregatteja ja sukellusveneitä etc...

5,6 miljoonan asukkaan Singapore sijoittaa sotaan 12 000 miljoonaa euroa vuodessa – yhtä paljon kuin Turkki tai Taiwan. Neliökilometriä kohti maassa on panssarikalustoa enemmän kuin Suomen Lapissa on asukkaita.

Singaporella on ainakin 170 saksalaista Leopard-taistelupanssarivaunua, 940 rynnäkköpanssarivaunua sekä noin 2600 muuta panssaroitua sotilasajoneuvoa.


Kaakkois-Aasian kaupunkivaltio Singapore hämmästyttää sotavoimiensa määrällä. 

Wall Street Journal nimittääkin Singaporea maailman tiiveimmin puolustetuksi maaksi.


27 maaliskuuta, 2024

Lukašenka: Meidän on otettava pala Puolasta

 Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka on määrännyt armeijansa valmistautumaan yhteenottoon Baltian maiden kanssa.

Lukašenka vieraili Valko-Venäjän armeijan tukikohdassa lähellä Liettuan rajaa ja keskusteli sotilaiden kanssa mahdollisista sotaoperaatioista Suwałkin käytävällä.


Valko-Venäjän puolustusministeri Viktor Hrenin kertoo, että Suwalkin käytävä on suoralla linjalla 42 kilometriä ja rajaa pitkin noin 90 kilometriä.

Ei siis lähes mitään. On väärin, että he käyttäytyvät tällä tavalla, Lukašenko sanoo. Sitten hän opastaa Valko-Venäjän armeijan koillisten joukkojen komentajaa Aleksandr Naumenkoa, että Valko-Venäjän joukkojen on kohdattava Baltian maat ja ”otettava” osa Puolasta haltuunsa.

– Kaikki toimet on suunniteltu. Taisteluvalmiutta koskevia kysymyksiä selvitellään, koostumusta valmistellaan. Puolustusministerin määräys toteutetaan osana linnoitusalueiden valmistelua, Naumenko vastaa.

Samassa tilaisuudessa presidentti Lukašenka opasti armeijaa myös, miten suhtautua rajavartiointiin.

Sanon tämän julkisesti: kaikki provokaatiot on tukahdutettava aseellisella voimalla. Ei vitsailua. Valtion rajaa rikkovat pitäisi tuhota, ei käsitellä heitä lasten hansikkailla. Näin me sen teemme, hän sanoi valtiollisen Belta-uutistoimiston mukaan.

Suwałkin käytävä on Natolle strategisesti merkittävä siksi, että se yhdistää Baltian maat muihin Nato-maihin maateitse. Käytävällä tarkoitetaan Puolan ja Liettuan raja-aluetta, joka jää Kaliningradin ja Valko-Venäjän väliin. Maakaistaleella on mittaa 96,6 kilometriä ja alue on vaikeakulkuista, sekä tiestöltään niukkaa.

21 maaliskuuta, 2024

Maailmalla "kypsytään" jo Suomen ylivoimaan


YK:n onnellisuustutkimuksessa neljä ensimmäistä sijaa valloittivat Pohjoismaat. Suomen kintereillä olivat Norja, Tanska ja Islanti. 


Ensimmäistä kertaa YK tarkasteli myös

maahanmuuttajien onnellisuutta ja

siinäkin Suomi on ykkönen.

YK:n kestävän kehityksen ratkaisujen verkoston vuosittaisen julkaisun mukaan kaikki Pohjoismaat saivat hyvät pisteet seuraavilta aloilta: tulotaso, korkean eliniän odotus, sosiaalituet, vapaus, luottamus ja avokätisyys. Raportin tiedot perustuvat sekä haastatteluihin että maan korruption tasoon, vapauteen ja avokätisyyteen.

YK:n kärkisija on tunnustus Suomelle, missä on 5,6, mijoonaa asukasta ja missä vielä 150 vuotta sitten kärsittiin nälänhätää. 

Maa on rankattu vakaimmaksi, turvallisemmaksi ja parhaan hallinnon omaavaksi maaksi maailmassa.  Se sijoittuu kärkeen myös yhtenä vähiten korruptoituneena ja yhteiskunnallisesti edistyneenä valtiona. 

Suomen poliisi on maailman luotettavin ja pankit parhaiten hoidettuja.

"Suomen ykkössija aina yllättää. BKT/henkilö on alhaisempi kuin pohjoismaisissa naapurimaissa, ja paljon alempi kuin USA:ssa. Mutta suomalaiset osaavat näköjään muuttaa vaurautensa hyvinvoinniksi". sanoo Tanskassa sijaitsevan Onnellisuuden tutkimuslaitoksen Meik Wiking . 

Pohjoismaissa maksetaan maailman korkeimpia veroja, mutta suuri osa kansaa maksaa ne mielellään (ainakin Suomessa). He näkevät verot sijoituksena jokaisen kansalaisen elämänlaatuun. Ilmainen terveydenhuolto ja korkeakoulukoulutus ovat osaltaan vaikuttamassa onnellisuuteen.

Maailman onnettomimmat ihmiset löytyvät Burundista, missä etniset puhdistukset, sisällissodat ja vallankumoukset ovat arkipäivää.

Top 10 happiest countries 

1. Finland  2. Norway 3. Denmark 4. Iceland  5. Switzerland   6.Netherlands  7. Canada  8. New Zealand 9. Sweden  10. Australia 

The 10 unhappiest countries

147. Malawi 

148. Haiti 

149. Liberia 

150. Syria 

151. Rwanda 

152. Yemen 

153. Tanzania 

154. South Sudan 

155. Central African Republic 

156. Burundi            tan colour map of Burundi with cities

19 maaliskuuta, 2024

Saudi-Arabian rikoslain kirjallinen luonnos - Jopa lapsi voi joutua teloitetuksi

Saudi-Arabian rikoslakiluonnos on vakavasti ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, huomauttaa Amnesty International raportissaan.

Saudi-Arabian kruunuprinssi Mohammed bin Salman.


SAUDI-ARABIAN ensimmäinen kirjallisessa muodossa oleva rikoslaki jää kauas kansainvälisistä ihmisoikeusnormeista. 

Rikoslakiluonnos on osa kruunuprinssi Mohammed bin Salmanin uudistusohjelmaa.

Luonnos osoittaa, että lupaukset Saudi-Arabian edistyksellisyydestä ovat teennäisiä, sillä rikoslaki ei parantaisi maan surkeaa ihmisoikeustilannetta.


Tämä selviää ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tuoreesta raportista, jossa analysoidaan julkisuuteen vuotanutta, luonnosvaiheessa olevaa rikoslakia.Raportin mukaan lakiluonnos on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, ja se sementoisi nykyiset sortavat käytännöt kirjoitetuksi lainsäädännöksi.

Lakiluonnoksessa muun muassa kriminalisoidaan sanan-, ajatuksen- ja uskonnonvapaus, eikä siinä suojella oikeutta rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen. Luonnoksessa myös kriminalisoidaan homoseksuaalisuus ja abortti.

Amnestyn raportissa otetaan esimerkiksi yliopistokoulutuksen saanut kahden lapsen äiti Salma al-Shehab, joka tuomittiin vuonna 2022 kuudeksi vuodeksi vankeuteen terrorismista ja tietoverkkorikoksista.

Tosiasiassa al-Shehab oli käyttänyt sananvapauttaan julkaisemalla twiittejä naisten oikeuksien puolesta.

Lopullinen tuomio oli 27 vuoden vankeusrangaistus, jota seuraa 27 vuoden matkustuskielto.

Kansainvälisen oikeuden vastaisesti Saudi-Arabian rikoslakiluonnoksessa kuolemanrangaistusta käytetään ensisijaisena rangaistuksena useissa rikoksissa, myös uskosta luopumisessa ja jumalanpilkassa.

Lakiluonnoksen mukaan myös lapset, jotka ovat syyllistyneet tiettyihin rikoksiin, voidaan teloittaa. Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on hyvin alhainen, vain seitsemän vuotta.

Amnesty on dokumentoinut ainakin seitsemän tapausta, joissa saudiarabialaiset tuomarit ovat tuominneet "lapsirikollisia" kuolemaan.

Ihmisoikeusjärjestö kertoo raportissaan 12-vuotiaasta Ali Al-Sbaitista, jota syytettiin osallistumisesta Bahrainin hallituksen vastaiseen mielenosoitukseen ja Bahrainin kuninkaan vastaisten iskulauseiden huutamisesta. Kuolemantuomio.

Yousef al-Manasif  joutui vankilaan 15-vuotiaana ja hänet tuomittiin kuolemaan marraskuussa 2022. Häntä syytettiin muun muassa ”pyrkimyksestä häiritä yhteiskuntarakennetta ja kansallista yhteenkuuluvuutta sekä osallistumisesta istumalakkoihin ja yllyttämiseen”. Lisäksi tuomioon vaikutti osallistuminen turvallisuusjoukkojen tappamien henkilöiden hautajaisiin ja liittyminen aseistettuun terroristijärjestöön.


Lakiluonnoksessa sallittaisiin edelleen ruumiilliset rangaistukset. Näitä voivat olla muun muassa ruoskiminen ja käsien amputointi, joihin voidaan tuomita esimerkiksi aviorikoksista ja varkauksista.

Kansainvälisessä oikeudessa ruumiilliset rangaistukset ovat kiellettyjä, sillä niitä pidetään kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun muotoina.

Kirjallisen rikoslain puuttuminen on jo pitkään aiheuttanut järjestelmällistä epäoikeudenmukaisuutta Saudi-Arabiassa. Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamardin mukaan maan viranomaisilla olisi ollut mahdollisuus muuttaa maan rikosoikeusjärjestelmä ihmisoikeuksia kunnioittavaksi, mutta se toimi päinvastoin.

”Lakiluonnos on pohjimmiltaan sorron manifesti, joka vain vahvistaisi ihmisoikeusloukkauksia ja tukahduttaisi vapauksia”, Callamard sanoo tiedotteessa.

11 maaliskuuta, 2024

Espanjassa rikollis­jengit varastavat oliivi­öljyä

Oliiviöljyn hinta on yli nelinkertaistunut muutamassa vuodessa. Nyt rikollisjengit varastelevat sitä kaupoista.

Oliiviöljypulloja madridilaisen kaupan hyllyillä 


Oliiviöljyn kallis hinta on saanut supermarkettivarkaat liikkeelle Espanjassa, kertoo Financial Times.


Lehden mukaan oliiviöljyn hinta on yli nelinkertaistunut Espanjassa neljän viime vuoden aikana. Taustalla ovat kuivuus ja helleaallot, joiden seurauksena sadot ovat olleet heikkoja.

Oliiviöljystä on samaan aikaan tullut kaikkien yleisimmin varastettu tuote Espanjan alueilla, jotka kattavat noin 70 prosenttia maan väestöstä. Tieto perustuu turvallisuusyhtiö STC:n tekemään kyselyyn.

Yhtiön markkinointijohtaja Alejandro Alegre sanoo lehdelle, että on poikkeuksellista nähdä peruselintarvikkeisiin kuuluva tuote niin korkealla varastetuimpien tuotteiden listalla. Muita varastettuja tuotteita ovat muun muassa ibérico-kinkku, tietyt juustot, partaterät ja alkoholi.

Alegre painottaa, ettei kyse ole varastamisesta nälän vuoksi. Sen sijaan varastelun taustalla ovat hänen mukaansa rikollisjengit. Ne pyrkivät myymään tuotteita edelleen kuluttajille, jotka yrittävät säästää rahaa.

FT:n mukaan oliiviöljyvarkaiden uhreiksi ovat viime kuukausina joutuneet myös tuottajat ja öljyä puristavat yhtiöt.

Espanja on maailman suurin oliiviöljyn tuottaja, ja öljy on olennainen osa espanjalaista keittiötä.

Vaikka oliiviöljy oli varastetuin tuote esimerkiksi Espanjan kolmella asukasmäärältään suurimmalla alueella, kansallisesti varastetuin tuote oli alkoholi, STC:n kysely kertoi.